keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Taas porkkanakeittoa

Porkkana-paprika-linssikeitto ja Vuohenjuusto-tomaatti-voitaikinahyrrät
Eilen oli sosekeittopäivä. Tytär tykkää aina soseutetuista keitoista todella paljon, joten oon nyt yrittänyt tehdä niitä vähän useammin. Itselleni maistuisi iltaisin ehkä ennemmin "oikea ruoka". Ei sillä, kyllä lapselle pastakin uppoaa ja kala, mutta eilenkin sain kuulla useammin kuin kerran, että "äiti on tehnyt hyvää keittoa". Enpä keksi parempaa palkkiota vihannesten kuorimistyöstä kuin omien murujen kiitokset.

Laitoin joskus syksyllä tänne yhden porkkanalinssikeiton reseptin ja tälläkin kertaa sopan pohjaksi kuorin porkkanoita. Porkkanoiden kaveriksi paahdoin kaksi punaista paprikaa uunissa. Paistamisen jälkeen laitoin paprikat pussiin pariksikymmeneksi minuutiksi ja otin sitten mustaksi paahtuneet kuoret pois. Yrtiksi valitsin tällä kertaa rakuunan, joka sopi kyllä keittoon kivasti. Keitto on vegaaninen, joten se käy myös tiukemman kasviruokavalion noudattajille. Lisänä käy kyllä ranskankerma tai raejuusto, jos jotain pientä valkoista seuraksi kaipaa. Keitin keiton jo edellisenä päivänä, että maut saivat kunnolla tasaantua. Siten ei ollut eilen kiire laittaa ruokaa, vaikka työllistin kyllä itseni tämän päivän sapuskalla, kauraleivän leipomisella ja kuvassa näkyviä voitaikinahyrriä samanaikaisesti leipoen. Jokus on vain kivempaa mitä useampi rauta on tulessa. Joka tapauksessa keiton olisi pystynyt lämmittämään myös tosi nopeasti nälkäisille herkkusuille vaikka suoraan töistä tullessa.

Keiton kanssa oli tarjolla voitaikinahyrriä, joiden sisään laitoin ranskankermaa, vuohenjuustoa, aurinkokuivattua tomaattia ja keltaista paprikaa. Mausteeksi laitoin mustapippuria ja vähän valkosipulia. Päälle ripottelin munasivelyn jälkeen vaaleita ja mustia seesaminsiemeniä. Olivat herkkuja hyrriä ja kävisivät kyllä cocktail-paloiksikin. Mitään yrttiä en tällä kertaa täytteeseen laittanut, kun talvella mielestäni riittää yksi kasvihuoneyrtti kerrallaan.

Rakuunalla maustettu porkkana-paprika-linssikeitto

n. 700 g porkkanoita
öljyä paistamiseen
2 paprikaa
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
3/4 dl punaisia linssejä
paprikajauhetta
kasvislientä
mustapippuria
tuoretta rakuunaa
pari puristusta sitruunasta tai limestä

Kuori ja pilko porkkanat. Hinonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota porkkanoita ja sipuleita hetki. Lisää linssit ja paprikajauhe. Lisää kasvislientä niin paljon, että kasvikset peittyvät. Paahda paprikoita 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia porkkanoiden ja linssien kypsyessä. Kun paprikoiden pinta on kunnolla mustunut, laita paprikat muovipussiin lepäämään hetkeksi. Lisää keittoon paprikat ja kiehauta. Lisää mausteet ja sitruunan mehu ja soseuta. Keittoa voi myös suurustaa esim. vehnäjauhoilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti