maanantai 20. lokakuuta 2014

Mac 'n' cheese - täydellistä täyttymysruokaa

Juustomakaronia

Olen lueskellut suurella mielenkiinnolla Hulluilta päiviltä ostamaani kirjaa "Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea?", jonka on kirjoittanut Karen De Billon. Vaikka en kuuluu ranskalaisten kasvatusmetodien suuriin ihailijoihin ja olen enemmän italialaisen ruuan ystävä, on kirjassa ollut paljon mielenkiintoisia vertailuja etenkin pohjoisamerikkalaisen ja ranskalaisen ruokakulttuurin ja lasten kasvatuksen välillä. De Billon laati Ranskassa viettämänsä vuoden aikana ranskalaisen ruokasäännöstön, joita hän keskustelujen, lukemansa ja tarkkailun kautta kirjassa yrittää pistää käytäntöön. Näiden sääntöjen avulla ruokailutavat ja -kulttuuri siirtyvät seuraaville ranskalaisille sukupolville: kolmevuotiaat lapset käyttävät mutkattomasti haarukkaa ja veistä, kaikkea uutta maistellaan riemuiten, kukaan ei valita ruokapöydässä, vaan ruokailu on nautinto. 

Yksi ruokasäännöistä koskee tunnesyömistä tai ylipäätään tunteiden liittämistä syömiseen. Ruokaa ei pitäisi antaa lapsille lohdukkeeksi, eikä sitä pitäisi myöskään käyttää kiristysvälineenä. Siten amerikasta tuttu comfort food eli lohturuoka, on ainakin De Billon ruokasäännöstön mukaan ranskalaisille täysin älytön käsite. Ruualla ei pitäisi lohduttautua, eikä yrittää parantaa huonoa oloa. Mutta on ranskalaisilla, lapsilla ja aikuisilla, varmasti myös lempiruokia sekä ruokia, jotka tuovat mieleen hyviä ja lämpimiä muistoja. Eli voi lohturuokaa lähestyä myös yhteisten muistojen ja yhdessä jaettujen ruokakokemusten näkökulmasta. Niin kuin elämän hyvät kokemukset ylipäätään myös ruoka täyttää meistä muutakin kuin massumme. Olisiko siis kyseessä lohturuuan sijasta täyttymysruoka - maistuva ruoka, joka kerta toisensa jälkeen, turvallisessa ympäsristössä ja kannustavassa seurassa nautittuna täyttää meidät äärimmilleen.

Kutsuu näitä ruokia lohturuuaksi tai vain ruuaksi, on amerikkalaisessa keittiössä useita arki- ja juhlareseptejä, joista voi hakea täyttymystä. Juustomakaroni eli macaroni and cheese taitaa olla yksi amerikkalaisten lasten klassikkoherkuista, niin kuin makaronilaatikko suomalaislapsille. Tämä resepti on muunnos Anna Olsonin juustomakaronireseptistä. Korvasin osan tuorejuustosta Koskenlaskija-sulatejuustolla ja lisäsin juustokastikkeeseen yhden munan. Myös muita juustoja, kuin reseptissä mainittuja voi tietenkin käyttää, jos jotain jämiä on kaapissa käyttämättä lojumassa.  En tiedä, onko tämä täydellinen juustomakaroniresepti mutta lähelle menee.


Mac 'n' cheese eli juustomakaronia uunissa

300 g isoa makaronia tai keskikokoista putkiapastaa
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
raastettua muskottipähkinää
1,5 dl raastettua gryere-juustoa
1 dl raastettua cheddar-juustoa
1/4 pakettia koskenlaskijajuustoa
1/2 pakettia maustamatonta tuorejuustoa
1-2 munaa
korppujauhoja

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Laita pastavesi kiehumaan ja valmista samalla juustokastike. Kun vesi kiehuu, lisää suolaa ja pasta. Keitä paketin ohjeen mukaan, mutta jätä kuitenkin napakaksi. Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Anna kypsyä hetki, mutta älä ruskista. Lisää maito jatkuvasti sekoittaen, jotta kastike ei paakkuunnu. Anna porista hiljalleen välillä sekoittaen. Raasta juustot. Lisää muskottipähkinä kastikkeeseen sekä sulatejuusto ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi. Lisää juustoraaste ja sekoita. Ota kattila liedeltä ja vatkaa munan rakenne rikki. Lisää kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Lisää kypsät ja valutetut makaronit. Kaada laakeaan uunivuokaan ja ripottele pinnalle korppujauhoja tai kuivasta leivästä tehtyjä muruja. Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes ruoka kuplii ja on hieman ruskistunut reunoilta. Anna jäähtyä noin 10 minuuttia ennen tarjoilua.

Raaka-aineita

Mac 'n' cheese valmiina uuniin
Juustomakaronia ja salaattia

lauantai 4. lokakuuta 2014

Hirvimoussakaa

Hirvimoussaka

No niin, tässä tulee vuoden tauon jälkeen ensimmäinen blogikirjotus. Äkkiä on aika vierähtänyt. Muutaman kerran on kirjoittaminen ollut mielessä, mutta nyt syksyä kohti useammin. Pari viikkoa oon myös miettinyt, että olisi kiva käyttää hirvenlihaa taas pitkästä aikaa. Yleensä oon tehnyt syksyisin hirvenlihapyöryköitä, joita nyt tehtiin tämän ruuan sivussa. Sain sitten idean, että voisinkin tällä kertaa tehdä moussakaa hirvenjauhelihasta lampaan sijaan. Tuntui, että hirvimoussaka sopisi myös tänne blogiin, jos vaikka aloittaisin tästä uuden bloginkirjoitusputken. Saa nähdä kuinka käy opiskelujen, töiden ja kotiarjen lomassa. Aloitin syksyllä opiskelemaan ravitsemustiedettä Itä-Suomen yliopistossa. Itseäkin ihan kiinnostaa, kuinka uudet opit tulevat näkymään omassa keittiössä ja lautasella - sekä täällä blogissa.

Moussakan perusresepti on Hallenbergin ja Perhon kirjasta Ruokakulttuuri islamin maissa. Tämä on kyllä paras moussakaresepti, jonka olen löytänyt. Muutenkin olen kyllä ihastunut tähän kirjaan ja oon tainnut sitä täällä aiemminkin hehkuttaa. Kannattaa tutustua, jos on vailla sekä tietoa että reseptejä islamin maista. Hallenbergin ja Perhon reseptillä moussakasta ei tule liian löysää, reseptissä ei ole ollenkaan perunaa ja hauskana lisänä tässä on mausteena kanelia. Kokeilemisen arvoista ehdottomasti. Moussaka on erinomaista lampaanjauhelihasta, mutta maistui tosi hyvältä myös sesonkilihasta eli hirvestä. Hirveä laitoin noin 2/3 osaa ja loput naudanjauhelihaa. Ruuan voi tehdä yhtä hyvin myös kokonaan hirvenlihasta. Mainiota pimenevien syysiltojen ruokaa. 

Hirvimoussaka, n. 6 annosta

2 isoa munakoisoa
suolaa
öljyä
1-2 sipulia
1/2 valkosipulinkynsi
600 g jauhettua hirveä
mustapippuria
1 tl kanelia
1 tomaatti
2-3 rkl tomaattipyreetä
2-3 rkl silputtua lehtipersiljaa
1/2 dl vettä

Valkokastike

3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
suolaa
ripaus jauhettua muskottipähkinää
1-2 munaa

Viipaloi munakoisot ja sirottele niille suolaa. Anna itkettyä noin puolituntia ja taputtele liinalla. Paista munakoisoviipaleet öljyssä keskilämmöllä kauniin ruskeiksi. 

Valmista jauhelihatäyte. Silppua sipulit, kuutioi tomaatti, hienonna persilja. Ruskista jauheliha ja sipulit pannulla. Lisää tomaattipyree, tomaatti, mausteet ja persilja. Lisää myös vesi ja anna hautua, kunnes vesi on haihtunut.

Valmista valkokastike. Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Anna jauhojen paistua hetki. Lisää maitoa vähitelle, koko ajan kastiketta huolellisesti sekoittaen, jottei synny möykkyjä. Lisää muskottipähkinä ja hauduta, kunnes kastike sakenee. Ota kattila pois liedeltä. Riko munat astiaan ja sekoita niiden koostumus rikki. Sekoita munat kastikkeeseen.

Asettele uunivuokaan kerroksittain munakoisoviipaleita ja jauhelihatäytettä siten, että alimmaksi ja päällimmäiseksi tulevat munakoisoviipaleet. Kaada valkokastike päällimmäiseksi. Paista 180 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia eli kunnes pinta on ruskistunut. Tarjoa kuumana raikkaan salaatin, maustamattoman jogurtin ja leivän kanssa.


Täyte pannulla

Munakoisot ja täyte ilman valkokastiketta

Moussaka valmiina uuniin

Päällä täyteläinen valkokastike ja sisältä ihanan mehukasta