lauantai 17. syyskuuta 2016

Härkis-munakoiso-tomaattipasta


Härkis-munakoisopasta
Nappasin pari viikkoa sitten kaupasta mukaan Härkis-paketin. Mielenkiinnolla odotin testausta, koska Nyhtökaura on ollut tosi hyvä lisä kasviproteiinivalikoimaan. Härkis on kasviproteiinivalmiste, jonka pääraaka-aineena on härkäpapu. Se on laktoositon, soijaton ja sopii vegaaneille. Se ei kuitenkaan ole gluteeniton. Härkiksessä on käytetty ohramallasuutetta ja se saattaa sisältää jäämiä vehnästä, rukiista ja kaurasta.

Härkis päätyi meillä tomaattikastikkeen sekaan mukakoison ja paprikoiden kumppaniksi, mikä toimi oikein hyvin. Suutuntuma oli hyvä ja ehkä Nyhtökauraa pehmeämpi. Maku ei ollut mitenkään erityisen voimakas, eikä erityisen papuinen, mutta selkeänä miinuksena on mielestäni korkea suolapitoisuus, mikä on huimat 1,5 g/100g. Jos siis noudattaa vähäsuolaista ruokavaliota, niin ylimääräistä suolaa ei ruokaan kannata Härkiksen kanssa lisäillä. Minun makuuni suolaa oli liikaa, mikä korostui, kun Härkis, kuten Nyhtökaurakin, lisätään ruokaan vasta valmistuksen loppuvaiheessa, jolloin suolan maku on siinä hyvin voimakas. Ehkä suolaisuus vaikutti myös vähän epämääräiseksi jääneeseen makumuistoon. Kuitenkin kelpo protsku tämäkin käytettäväksi silloin tällöin. Luultavasti Nyhtökaura päätyy kuitenkin useammin meidän perheen ruokalistalle. Alla vielä tomaattikastikkeen ohje.

Härkis-munakoiso-tomaattikastike

Valkosipulia
Sipulia
Oliiviöljyä
1 rkl tomaattipyreetä
Tetra tomaattimurskaa tai n. 6 kpl kypsiä tomaatteja
1-1/2 munakoiso
1 paprika
Oreganoa, fenkolia, basilikaa, timjamia
(Valkoviiniä)
Härkis-paketti
Mustapippuria

Paista munakoisokuutioita uunissa kunnes ne ovat ruskistuneet hieman. Kuullota sipulit öljyssä, lisää paprikat ja tomaattipyre. Kypsennä hetki. Lisää tomaattimurska ja yrttimausteet sekä viini, jos sitä sattuu olemaan. Lisää myös munakoisot. Anna kypsyä kannen alla hiljalleen n. 30 minuuttia. Tarkista koostumus ja maku ja lisää mustapippuri. Lisää lopuksi härkis ja anna kuumentua. Tarjoa täysjyväpastan ja salaatin kanssa.

Härkis juuri kastikkeeseen lisättynä

Härkis-paketti

Ravintosisältö

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Nyhtökauracurry

Nyhtökaura-parsakaalicurry
Nyhtökauraa, vihdoinkin! Pari viikkoa sitten hain kaksi pakettia tätä kauan odotettua uutta ja ihmeellistä kasvisproteiinivalmistetta Kuopion K-Supermarket Veljmiehestä. Ensimmäinen paketti, savupaprika-tomaatti-lehtipersilja, lykättiin tortilloiden väliin ja maistui erinomaisesti koko jengille. Toinen paketti, lime-sitruunaruoho-seesami, päätyi tällaisiin erilaisiin kasviscurryviritelmiin, joista tässä pari kuvaa. Ensimmäisessä on parsakaalia, perunaa, porkkanaa, sipulia, tomaattia ja kesäkurpitsaa ja toisessa parsakaalin tilalla keräkaalia ja lisäksi kikherneitä ja kookosmaitoa. Molemmissa nyhtökaura toimi tosi hyvin ja varmasti käyn hakemassa muutaman rasian taas ensi viikolla. 

Pakkauksen ohjeen mukaisesti nyhtökauran voi lisätä vasta kastikkeen ollessa muuten valmista. Näin rakenne pysyy parhaana. Ensimmäisessä versiossa nyhtökaura oli mukana jo aika alkuvaiheessa, koska ajattelin, että kastikkeen mausteet imeytyisivät myös nyhtökauraan. Mielestäni molemmat olivat ihan onnistuneita versioita eli kannattaa etsiä oman maun mukainen valmistustapa. Alla vielä ainekset. En laittanut reseptiin mitään erityisiä mittoja, koska teen itse näitä kastikkeita aina sen hetken fiiliksen mukaan. Välillä tulee isompi ja välillä pienempi satsi myös kaapista löytyvien ainesten mukaan. Erilaisia kasvisyhdistelmiä keksii varmasti jokainen helposti. Sama pätee myös mausteisiin, joita voi yhdistää mielestäni hyvin oman maun mukaan. Aina ei tarvitse laittaa koko valikoimaa, jos haluaa tiettyjen makujen korostuvan. Sarviapilan siementen ja korianterin määrän kanssa kannattaa kuitenkin olla varuillaan, ettei niitä tule liikaa. Ehkä seuraavalla kerralla kokeilen lisäksi kyssäkaalia tai muuta uuden sadon herkkua. 

Nyhtökauracurry

Sipulia tai punasipulia
Valkosipulia
Inkivääriä
Porkkanaa
Perunaa
Paprikaa
Parsakaalia (myös varsi kuorittuna ja lehdet)
Tomaattia
Öljyä

tai

Sipuli tai punasipuli
Valkosipuli
Porkkana
Kaali
Kesäkurpitsa
Kikherneitä
Kookosmaitoa/jogurttia

Vettä

Mausteet:
juustokuminaa
korianteria (tätä ei liikaa)
kurkumaa
sarviapilan siemeniä (ei paljon)
fenkolin siemeniä
kanelia
kardemummaa
chiliä
paprikaa
mustapippuria
suolaa

Kuumenna öljy. Kuullosta sipuli pehmeäksi, lisää valkosopuli ja ikivääri. Lisää kovat kasvikset ja anna kypsyä hetki. Lisää mausteet. Lisää myös muut kasvikset, sekoita ja lisää vesi. Anna porista n. 10 minuuttia eli kunnes kasvikset ovat sopivan kypsiä. Kastikkeen voi tässä kohtaa jättää liedelle ja ottaa lämmön pois. Nyhtökauran voi lisätä vasta vähän ennen tarjoilua ja kuumentaa kastikkeen sitten nopeasti. Näin maut ehtivät hieman tasaantua. Tarjoa jogurtin, salaatin, riisin tai esim. hyvän riisi-jyvä-quinoa-seoksen kanssa.


Nyhtökaura-kikhernecurry

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Sunnuntaipullaa sitruunalla ja laktriksilla


Sitruuna-lakritsisolmupullat

Leivonta toimii minulle jonkinlaisena indikaattorina siitä, miten paljon asioita on liikkeessä elämässä. Vaikka pikaleivontakin on mukavaa ja tietenkin tuotokset vielä mukavampia, suunniteltu ja paneutunut ruoanlaitto ja leivonta palauttavat ja rentouttavat. Aivan kiireetöntä omaa leivonta-aikaa vielä odottelen, mutta ainakin sain yhden päässä olleen idean konkreettisiksi tuotoksiksi.

Kolme viikkoa takana elämää Savossa. Koko perhe on viihtynyt Kuopiossa tähän mennessä. Oikeastaan ollaan varmasti kaikki jopa yllätytty, mitä kaikkea hienoa täältä löytyykään. Ja ihmiset todella ovat leppoisia ja lupsakoita. Osa on varmasti pienemmän kaupungin mielenlaatua, mutta jotain konstailematonta ja vähemmän virallista täällä ihmisissä on Tampereeseen verrattuna.

Vuosi on vierähtänyt perheen pienimmän kanssa kotona ja opintojen parissa. Olen muutamaan kertaan miettinyt, muuttaisinko blogia jotenkin myös oman ajattelun kehittyessä. Facebookin muistutteli, että pitäisi sivusto pitää hengissä tai se sulkeutuu. Olisi vain niin paljon mielenkiintoista pohdittavaa, kirjoitettavaa ja luettavaa. Mutta katsotaan.

Päivän leipomus on perinteistä ja ei niin perinteistä sunnuntaipullaa. Lakritsijauhe on sattunut silmään kaapissa useampaan kertaan. Ei vain ole ollut selkeää ideaa, miten sitä käyttäisin. Kirjastossa satuin lukemaan Maku-lehteä, jossa oli maustettu munkit sitruunalla ja lakritsilla. Päätinkin sitten tehdä perinteiset kanelipullat sitruuna-lakritsitäytteellä. Halusin myös kokeilla erilaista pullamallia ja päädyin solmupulliin. Ainakin tällä mallilla sai komean kokoisia pullia! Ehkä seuraavalla kerralla kokeilen tehdä minisolmupullia. Jos niistä tulisi normaalin kokoisia. Sitruunaa ja lakritsia saa olla reilusti ja ehkä sitruunankuorta voisi laittaa myös pullataikinaan, mutta namia oli ilmankin.

Sitruuna-lakritsisolmupullat

Annos pullataikinaa

Täyte:

150 g pehmeää voita tai margariinia
1/2 sokeria
1/2 fariini-/muscovadosokeria
2 sitruunan kuori (osa taikinaan jos haluaa)
1 rkl lakritsijauhetta

Pinnalle munaa, hienoa sokeria ja lakritsijauhetta

Valmista pullataikina ohjeen mukaan. Valmista täyte. Puolita pullataikina ja kauli puolet levyksi. Levitä puolet täytteestä taikinalevylle. Taita pitkät sivut vastakkain. Leikkaa levystä n. 4 cm levyisiä paloja siten, että jokaiseen palaan jää taitoskohta. Leikkaa vielä palat puoliksi "housuiksi" siten, että taitoskohta jää ehjäksi. Kierrä housunlahkeita eri suuntiin kierteelle. Solmi lahkeet löyhäksi solmuksi, käännä solmun päät pullan alle ja aseta pellille kohoamaan.

Kohota pullat kaksinkertaisiksi n. 40 minuuttia. Voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle sokeria ja lakritsijauhetta. Paista 200 asteessa n. 8-10 minuuttia. Nauti lämpiminä haluamasi juoman kera.