keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Olut-sipulipiirakka


Olut-sipulipiirakka
Sipuli tuo monen lapsen inhokki. Päpivittäin lukuisat sipuliarkeologit etsivät tarkoilla silmillään mitä pienimmät sipulipalat ruuasta kuin ruuasta ja keräävät silpun lautasen reunalle. Onhan paistetun sipulin koostumuksessa todella jotain etana- tai matomaista, värikään ei usein ole kummoinen ja makukin on jo annettu osaksi ruokaa. Miksi sitten syödä sipulit "pullasta"?

Viime kuukausina olen opinnoissa tutustunut THL:n Fineli-palveluun, josta voi katsoa jokaisen syömänsä ruoka-aineen ravintoainekoostumuksen. Ravintoarvoja voi laskea myös ruokakorin sisällön perusteella. Suosittelen tutustumaan, jos ravintoarvot kiinnostavat. Jos verrataan vaikka perunaan, on sipulissa vähemmän energiaa mutta melkein yhtä paljon proteiineja. Kalsiumia, kaliumia, folaattia ja magnesiumiakin löytyy ihan kivasti, vaikkei sipuli erityisen ravinnerikasta ruokaa olekaan. Mutta ravintoainetiedot sikseen. Tärkein syy syödä sipulia on tietenkin sen huikea maku, joka pääsee oikeuksiinsa esimerkiksi tässä piirakassa. 

Tämän olut-sipulipiirakan resepti on mukailtu Glorian ruoka & viini-lehden usean vuoden takaisesta spelttisestä sipulipiirakasta. Tässä ohjeessa on spelttijauhojen sijasta täysjyvävehnäjauhoja sekä hieman spelttimannaryynejä tuomassa rapsakkuutta. Koko taikinan voi tehdä myös kokojyvä spelttijauhoista tai vehnäjauhoista ihan oman maun mukaan. Sipuleita (tässä salotti-, kelta- ja punasipulia) on haudutettu tummassa oluessa. Päällä on runsaasti gryere-juustoa ja mausteena timjamia. Piirakka on leivottu hauskaan pyöreään muotoon, josta saa kivoja siivuja balsamicolla maustetun salaatin kanssa syötäväksi. Erinomaista talviruokaa ja maistuu myös uudelleen lämmitettynä.

Olut-sipulipiirakka

Pohja

4 dl täysjyvävehnäjauhoja tai spelttijauhoja
1 dl mannaryynejä (speltti tai tavallisia)
ripaus suolaa, jos haluaa
100 g voita
1 prk (250 g) maitorahkaa

Täyte

1 iso salottisipuli
3 keltasipulia
3 punasipulia
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä paistamiseen
1 dl tummaa olutta
2 rkl hunajaa
suolaa
kuivattua timjamia (tuoretta tai kuivattua)
mustapippuria
80-100 g gryere-juustoa
kananmuna piirakan reunojen voiteluun

Valmista pohja. Nypi jauhot ja voi keskenään. Sekoita joukkoon maitorahka. Laita taikina jääkaappiin peitettynä täytteen valmistamisen ajaksi.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Valmista täyte. Kuori ja pilko sipulit ohuehkoiksi lohkoiksi ja silppua valkosipuli. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sipulit. Paista keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes sipulit ovat pehmenneet. Lisää hunaja, timjami ja olut. Anna porista välillä sekoitelle, kunnes neste on haihtunut. Maista ja lisä mustapippuri ja hieman suolaa. Raasta juusto.

Ota taikina jääkaapista ja kaada se jauhotetulle pöydälle. Taikinan voi muotoilla myös suoraan leivinpaperin päälle. Kauli taikina pyöreäksi n. 30-35 cm halkaisijan ympyräksi. Taikina saa olla noin 3-5 mm paksua. Kaada sipulitäyte pohjan keskelle ja levitä ympyrän muotoon siten, että reunoille jää n. 5 cm tyhjää tilaa. Lisää juusto sipuliseoksen päälle. Rypytä piirakan reunat kohti keskustaa. Voitele taikinapinta vielä kananmunalla. Paista 200 asteessa noin 20-25 minuuttia eli kunnes piirakkapohja on paistunut ja pinta hieman ruskistunut. Anna jäähtyä hetki ja nauti maukkaan salaatin sekä oluen kera.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Appelsiinia, laventelia ja suklaata

Suklaapikkuleipätaikinaa appelsiininkuorella
Kun tulee kevät ja kesästä vihjaileva vihreys sinnikkäästi työntää vielä hentoa päätään mitä pienimmistäkin rakosista, lumenkin keskeltä, ja aurinko ravitsee, niin moni kääntää myös keittiössä kurssia keveämpään, kohti rapsakkaa ja raikasta. Syksyiset päivät taas eivät usein voisi tuntua harmaammilta, illat pimeämmiltä ja yöt loputtomimmilta. Samalla syttyvät kynttilät ja ulkovalot, kodeissa kietoudutaan tunnelmallisiin väreihin ja sitten saadaan ensilumi. Myös keittiössä kesän kuohuvat vaihtuvat tummiin ja tuhteihin punaisiin, padat porisevat hitaasti ja hartaasti, onnekkaimmilla leivinuunin lämmössä, ja tuoksut sekä maut muuttuvat aromakkaiksi ja täyteläisiksi.

Ostin jo jokunen kuukausi sitten maustelaventelia pikkuleipiä varten. Purkki osui silmään useampaan kertaan vielä alkusyksylläkin, mutta jotenkin kai aika ei ollut vielä oikea. Se oikea aika tuli siihen samaan aikaan kuin joka vuosi minusta tuntuu, että voiko enää tulla pimeämpää - ja sitten alkavat Tampereen valoviikot. Samalla kai viimeisetkin kesän toiveet karisevat ja voi antautua syksylle ja talvelle. Kun ulkona kaikki pelkistyy ja kauneus on kuurassa varvun oksalla, voi keittiössä hyvin vetää hieman överiksi. Enkä tarkoita mässäilyä tai ahmimista vaan kaikkien aistien ravintoa. Katetaan pöytään liina, sytytetään kynttilät, panostetaan ehkä jälkiruokaan, että voidaan vielä hetki olla yhdessä saman pöydän ääressä.

Tuli siis vihdoin aika kaivaa se laventelipurkki esiin. Perheen muut jäsenet nauttivat enemmän näiden pikkuleipien appelsiiniversioista, mutta aion kyllä vielä kokeilla laventelia pikkuleipien lisäksi myös mutakakussa tai brownieissa laventeliteetä unohtamatta.

Suklaapikkuleivät laventelilla tai appelsiinilla maustettuna

200 g voita
1,5 dl sokeria
3/4 dl muscovadosokeria
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl espressojauhetta
4,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl kaakaojauhetta
100 g tummaa suklaata rouhittuna
1 tl kuivattua maustelaventelia tai
1 appelsiinin raastettu kuori

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit. Sekoita kuivat aineet ja lisää voi-sokerivaahtoon. Sekoita murumaiseksi seokseksi ja lisää suklaarouhe sekä valitsemasi mausteet. Pyörittele palloiksi tai jätä rosoisemmiksi keoksi. Paista 150 asteessa noin 10-15 minuuttia. Lyhyemmällä paistoajalla keskusta jää hieman tahmeaksi.

Laventelia taikinassa

Pallerot matkalla uniin

Lopputulos