lauantai 14. huhtikuuta 2012

Artisokkainen perunasalaatti


Uudet perunat - niissä on jotain aivan vastustamatonta. Hain italialaista uutta siikliä joulupöytään ja taas pääsiäiseksi Kauppahallista. Erityisen herkkua ne olivat keitettynä ja tillin kanssa tarjottuna graavatun siian kaverina. Kun keitin kerralla isomman satsin, käytin loput tähän perunasalaattiin. Tämä sopi hyvin saunapalvikartisan kanssa. Tämä on myös oiva piknik-salaatti. Keskeisenä raaka-aineena on valmis artisokkatahna, mutta miksei tähän voisi tehdä tahnan myös itse artisokan sydämistä, valkosipulista, öljystä ja suolasta. Joskus haluan kuitenkin päästä hieman helpommalla ja haen artisokkatahnan Keittiöelämästä tätä salaattia (ja muuta herkuttelua varten). Tämän salaatin voi hyvin tarjota hieman lämpimänä tai viilennettynä. Ihan kylmästä salaatista en niin pidä, koska silloin kaikki maut eivät aivan pääse oikeuksiinsa. Salaatin voi myös antaa vetäytyä hetken, esimerkiksi yhden tunnin.

Tässä raaka-aineet artisokkaiseen perunasalaattiini:

300 g keitettyjä uusia perunoita lohkoina
puoli pussia vihreitä pakastepapuja keitettynä ja jäähtyneinä
pari ruokalusikallista kapsiksia
lehtipersijaa hienonnettuna oman maun mukaan
pari ruokalusikallista artisokkatahnaa
loraus oliiviöljyä
puolen sitruunan mehu
mustapippuria rouhittuna
puolikas salottisipuli tai uusi sipuli varsineen renkina tai hienonnettuna
suolaa jos vielä tarvitsee

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kolmen juuston suppislasagne

Pastaa, pastaa, pastaa. Voisin aina syödä saapasmaan lahjaa maailmalle, pastaa sen kaikissa eri muodoissa.  Erityisesti kaikki leveät nauhapastat saa aina veden herahtamaan kielelle: mitä leveämpää sen parempaa. Syykin on tähän tietenkin selvä: mitä leveämpää sitä enemmän kastiketta valuu pitkin pastan pintaa. Tässä viimeisin tuotokseni.

Minusta ei saisi karppaajaa millään ellei karppaajalla tarkoitetaan carbien eli hiilareiden ahmijaa. Lasagne on ollut mun to do-ruokalistalla jo pitkään. En ole vain osannut päätää, millaista lasagnea tekisin juuri kasvisversiona. Jotenkin kaikki kasvislasagneohjeet tuntuvat perustuvan suuren porkkanamäärän käyttöön. Näin talven loppuessa mitkään juurekset eivät enää ole parhaimmillaan vaan enemmänkin odotellaan jo uuden sadon makuja. Siispä päädyin kasvislasagneen, jossa kasvisten määrä on minimaalinen: pinaattia, suppilovahveroita ja hentoista tomaattikastiketta. En halunnut tehdä mitään tuhtia tomaattikastiketta, jota on pitkään keitetty kokoon, jotta lasagne säilyisi juustoisena. En halunnut liikaa vahvoja makuja. Koska ricotta, pinaati ja sienet sopivat niin somasti yhteen, päädyin käyttämään kolmea juustoa tähän lasagneen. Ricotan ja parmesanin lisäksi laitoin juustokastikkeeseen pienen määrän vuohenjuustoa tuomaan täyteläisyyttä. Kuten kuvasta näkyy, en ehtinyt kamerahommiin ennen kuin jo puolet lasagnesta oli tuhottu.

Tomaattikastike:
2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tai 1/2 sipuli hienonnettuna
pussillinen pinaattia
n. 250 g suppilovahveroita
tölkki tomaattimurskaa
timjamia, oreganoa
mustaapippuria
suolaa

Juustokastike:
2 rkl voita
2 rkl jauhoja
0,5 l maitoa
purkki ricottajuustoa
2 rkl pehmeää vuohenjuustoa
ripaus muskottipähkinää

lasagnelevyjä

pinnalle parmesan-juustoa raasteena

Valmistusohjeet:

Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Valmista tomaattikastike. Lämmitä öljy. Lisää hienonnetut suppilovahverot ja paista kunnes neste on suurimmaksi osaksi haihtunut. Lisää sipulit ja kuullota. Lisää mausteet. Keitä pinaattia hetki ja valuta lävikössä. Hienonna pinaatit ja lisää pannuun. Lisää tomaattimurska sekä puoli purkkia vettä. Jätä hautumaan miedolle lämmölle.

Valmista juustokastike. Kuumenna maito. Sulata voi kasarissa ja lisää jauhot. Anna jauhojen kypsyä hetki voissa, mutta älä ruskista. Lisää maitoa vähitellen koko ajan huolellisesti sekoittaen kunnes kaikki maito on lisätty. Anna keittyä hiljalleen n. 5-10 minuuttia. Lisää ricotta, vouhenjuusto ja muskottipähkinä. Pidä lämpimänä mutta älä keitä.

Lado lasagne kerroksittain uunivuokaan. Ensin tomaattikastiketta, sitten juustokastiketta ja lopuksi lasagnelevyjä yksi kerros. Toista kunnes kaikki kastikkeet on käytetty ja jätä juustokastiketta pinnalle. Lisää parmesan-raaste. Paista noin 25 minuuttia tai kunnes lasagnelevyt ovat kypsiä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Mausteinen lohi-couscous


Meillä tätä lohi-couscousia on syöty jo useamman vuoden ajan. Välillä seassa on jotain vihanneksia, rusinoiden tilalla taateleita tai kuivattuja viikunoita paloina, mausteena tuoretta korianteria tai lehtipersiljaa, mutta pääraaka-aineet - lohi, paahdetut mantelit, couscous ja viisimauste - ovat aina samat. Reseptin alkuperä on muistaakseni jostain viime vuosikymmenen GRVstä eli Glorian ruoka ja viini-lehdestä. Salaatti on nopea, helppo ja maistuu erityisesti talvella mausteisuutensa ansiosta. Resepti on ollut mielessäni jo monta viikkoa, ja sopivasti sää muuttui kylmemmäksi takatalven ansiosta. Tätä vousvousia voi syödä niin lämpimänä kuin kylmänäkin ja lisukkeena maistuu täyteläinen jogurtti.

Tässä vielä reseptiin tarvittavat aineet ja vaiheet:

1 dl kokojyvä-couscousia ja kiehuvaa vettä (tai kasvislientä), niin että veden pinta ulottuu yhden sentin couscousin yli kulhossa
noin 400 g lohta
kokonaisia kuorittuja manteleita
rusinoita tai taateleita
kikherneitä
kurkumaa, mustapippuria ja korianteria jauhettuna maustamaan couscousia
viisimaustetta maustamaan kalan
hieman suolaa

Turvota couscous maustetussa liemessä. Paahda mantelit ja paista lohi. Mausta lohi. Sekoita muut aineet paitsi lohi ja mantelit couscousiin. Lisää lohi ja mantelit ja sekoita hieman. Tarjoa jogurtin kera.