lauantai 9. kesäkuuta 2018

Jogurttijäätelö smoothietyyliin


Jogurttijäätelö

Näin jossain lehdessä jogurttijäätelön ohjeen, jossa vatkattiin sekaisin jäätelöä ja turkkijogurttia. Vegaanijäätelöä voi tehdä suoraan jäisistä banaaneista ja marjoista. Päätin kokeilla yhdistää nämä ja herkkua tuli. Käytin sydänmerkittyä vaniljajäätelöä ja sekaisin 0% ja tavallista turkkilaista jogurttia (suurin osa rasvatonta). Pitää kokeilla tätä myös muista marjoista. Mustaherukasta voisi tulla myös sopivan hapanta ja kirpakkaa.

Vinkki! Kannattaa pilkkoa mustuneita banaaneja pakkaseen, koska niistä saa oivan jäätelöpohjan. Parempi vierasvara kuin väljähtäneet aukinaiset keksipaketit.

Smoothie-jogurttijäätelö

1/5 pakettia vaniljajäätelöä
2 dl turkkijogurttia
1 jäädytetty banaani
150 g jäisiä vadelmia

Jäädytä banaanit. Soseuta banaanit ja vadelmat ja sekoita joukkoon jogurtti. Laita pakkaseen jäähtymään 15 minuutiksi. Lisää jäätelö kuutioina ja vatkaa kuohkeaksi. Jäädytä 15 minuuttia ja toista vatkaa toisen kerran. Jos haluat kovaa jäätelöä, jäädytä ainakin 30 minuuttia. 15 minuutin jälkeen jäätelön voi pursottaa pehmiksen tapaan esim. vohvelitötteröön.


Jogurttijäätelö


torstai 31. toukokuuta 2018

Myslipatukat

Kesä ja reissujen eväät on monella mielessä. Bongasin Myllyn Paras neljän viljan hiutaleet -paketista myslipatukoiden ohjeen. Muuntelin sitä hieman ja niistähän tuli ihan suun myötäisiä. Lisäsin puoleen taikinasta tummaa suklaata, joten niistä tuli enemmän herkkupatukoita. Vähensin sokerin määrää ja lisäsin myös mantelijauhoa ja meiltä löytyneitä siemeniä. Näistä saa myös helposti gluteenittomia, kun tekee taikinan puhtaaseen kauraan tai vaikka osaksi tattariin. Ihan hauskaa vaihtelua välipalakekseihin.

Myslipatukat

Myslipatukat (10 kpl)


4 dl 4-viljan hiutaleita tai kaurahiutaleita
0,5 dl leseitä
0,5 dl mantelijauhoa
1 dl rusinoita, kuivattuja karpaloita ja kuivattuja aprikooseja pilkottuna
0,5 dl chian siemeniä, auringonkukan siemeniä tai kurpitsansiemeniä
halutessaan suklaata
1 dl appelsiinimehua
1 dl vaaleaa siirappia
1 tl vaniljasokeri

Kiehauta appelsiinimehu ja siirappi ja anna jäähtyä hetki. Sekoita kuivat ainekset sekä mausteet ja lisää mehu-siirappiseos. Muotoile taikinasta patukoita leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 200 asteessa 10 minuuttia.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Helppoja synttärijuttuja nopeasti: keksikakku, jäätelökakku ja pätkismuffinit


Vietettiin menneenä viikonloppuna 3-vuotiaan synttäreitä. Suuri Muumi-fani on myös ihastunut Frozeniin ja teema sopikin erinomaisesti helmikuun lopun synttäreille, kun ulkona mittari näytti aamulla -22 astetta. Kouluhommien vuoksi matkustelu tuotti hieman päänvaivaa, millaisia leipomuksia ehdittäisiin laittamaan. Edellisenä viikonloppuna leivottiin pakkaseen pätkismuffinit ja sukulaisvieraita varten sosekeitto. Kakut valikoin siten, että ne valmistuisivat vähäisellä vaivalla nopeasti, mutta olisivat näyttäviä. Pakko myöntää, että kakut onnistuivat hienosti.

Facebookin Leivotaan!-ryhmässä on muutaman kuukauden ajan ollut kuvia erilaisista numerokakuista, joissa on keksipohja. Ilmeisesti idea on perua jostain muualta Euroopasta. Kauniita kakkuja ja innostuin kokeilemaan Frozen-teemaa. Kakussa on kahdessa kerroksessa valmiista murotaikinasta tehty keksipohja ja välissä ja päällä pursotettuna Folora vispiä sekä turkkijogurttia sitruunamehulla ja vaniljalla maustettuna. Tomusokeria lisäsin hieman. Koristeina on kaksi valkoista neilikkaa, Elsa- ja Olof-figuurit, macaronseja, sokerimassalumihiutaleita, valkoisia marenkeja, mustaherukoita ja pieniä sinisiä ja hopeisia kuulia. Lisäksi laitoin lumipallon näköisiä Raffaello-palloja. Vielä oli tarkoitus laitaa koristeeksi rosmariinin lehtiä, mutta ne unohtuivat juhlatohinassa. Murotaikinan olisi tietysti voinut tehdä itsekin ja alunperin ajattelin tehdä sen suklaisena. Tässä kohtaa kuitenkin päätin oikaista, kun ei ollut kuin lyhyt perjantai-ilta aikaa leipoa. Hyvin onnistui näinkin ja maistui vieraille.

Numerokakku keksipohjalla

Kaverivieraille oli tarjolla jäätelökakkua. Olin nähnyt kuvia hauskoita Puffet-kakuista, ja koska kyseinen jätski on yksi omista suosikeistani, meni kakku kokeiluun. Puffetit asetettiin irtopohjavuokaan ringiksi puolitettuina. Keskikohta täytettiin jäätelöllä ja laitettiin yöksi pakkaseen. Ennen tarjoilua kakun päälle pyöriteltiin jäätelöpalloja ja laitettiin koristeeksi muutama jäätelötötterö sekä hauskoja karkkeja. Oli tarkoitus laittaa kakkuun vielä suklaakastiketta, mutta kaupan kastike oli jotenkin kummallista rakenteeltaan, joten päätettiin jättää se pois. Hauska oli tämäkin ja jätski maistuu aina lapsivieraille.



Jäätelökakku Puffeteista

Pätkismuffinit leivottiin edellisenä viikonloppuna ja koristeltiin lauantaina. Päällä on samaa Flora vispin ja turkkijogurtin sekoitusta sinisellä elintarvikevärillä värjättynä. Kortisteet askarreltiin itse netistä tulostetuista Elsa- ja Anna-kuvista. Resepti kuvan alla.

Frozen-aiheiset Pätkis-muffinit
 Pätkismuffinit, 16 kpl

Minipätkispussi
3 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl muscovadosokeria
2 tl leivinjauhetta
0,75 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria/1,2 tl vaniljauutetta
4 dl täysjyvävehnäjauhoja
1,5 dl kauramaitoa tai maitoa
1,5 dl juoksevaa tai sulatettua margariinia

Pilko pätkikset pienemmiksi. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Jos käytät vaniljauutetta lisää se vasta maidon kanssa. Lisää margariini ja sekoita. Lisää vuorotellen neste ja jauhot ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Jaa taikina muffinitvuokiin ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Jäähdytä ja kuorruta valitsemallasi tavalla.

****

Meillä ei oikein ole hyvää kakkujen kuvaukseen sopivaa taustaa, mutta jospa näistä kännykällä otetuista kuvista saa selkoa. Oli ihanat juhlat ja ensimmäiset kaverisynttäritkin menivät oikein mukavasti. Tarjoilut maistuivat kaikille, vaikka ei tehtykään kaikkea alusta asti itse. Onneksi kiireisetkin leipurit voivat tehdä juhlat itse, vaikka ei käyttäisikään juhlia edeltävää yötä leipomiseen vaan tärkeämpään eli nukkumiseen.


Numerokakku keksipohjalla

Jätskikakku



perjantai 19. tammikuuta 2018

Inkiväärillä maustettu kurpitsa-porkkanasosekeitto


Inkiväärillä maustettu kurpitsa-porkkanasosekeitto

Sain viime syksyn harjoittelusta kiitokseksi satokausikalenterin. Se on kyllä hauska konsepti. Nyt tammikuussa suositeltiin ainakin kokeiltavaksi avokadoa, kiiviä, miniananasta ja verigreippi. Avokadoa on kyllä ostettu ja verigreippireseptejä näyttää tulevan vastaan joka tuutista. Ehkä vielä kokeilen jotain. Mutta satokausikalenterissa ohjataan myös varastokasvisten käyttöön. Yksi näistä on myskikurpitsa. Tällä kertaa tämä hauskan muotoinen kurpitsa pääsi sosekeittoon porkkanan ja inkiväärin kaveriksi. Keitosta tuli miellyttävän samettista ja lämmitti mukavasti näillä tammikuun pakkasilla. Kurpitsaa jäi vähän yli ja suunnittelin jo jonkun mausteisen kurpitsakakun tekemistä. Ehkä kääräisen sen kääretorttuun vähän tämän Runebergin kääretortun tyyliin.

Inkiväärillä maustettu kurpitsa-porkkanasosekeitto

1 rkl öljyä
Myskikurpitsa
4 isoa porkkanaa
1/2 keltaista paprika
Punasipuli
3 cm pala inkivääriä
1-2 dl punaisia linssejä
Oman maun mukaan valkosipuli
Mustapippuria
Valkopippuria
Pari ripausta kanelia
1/2 tl timjami
suolaa jos joku sitä kaipaa

Pilko kasvikset, raasta inkivääri ja valkosipuli ja kuullota niitä hetki öljyssä. Huuhdo linssit ja lisää kattilaan. Lisää vettä, niin että kasvikset peittyvät. Keitä noin 20 minuuttia ja lisää mausteet. Keitä vielä, kunnes linssit ovat kypsyneet. Soseuta, tarkista maku ja tarjoile lempilisukkeittesi kanssa.