maanantai 23. syyskuuta 2013

Tahmeat suklaacookiet ja jäähyväiset


Tahmeat suklaacookiet
Maanantai tuntuu usein olevan leipomisessa suklaapäivä. Ehkä herkuttelu jää viikonlopulta päälle tai alan jo maanantai-iltana valmistautua loppuviikkoon ja siihen, kuinka sitten saattaa tarvita jotain tuhdin täyteläistä voimauttamaan työviikon keskellä. Taidan olla aina etsimässä uutta ja vielä parempaa suklaapikkuleipäreseptiä. Siispä taas googletin, jos jotain ihanaa sattuisi haaviin. Ja tottahan fudgy triple chocolate bliss cookies kuulosti varsin vakuuttavalta ja supersuklaiselta. Muokkasin reseptiä hieman alkuperäisestä, koska minulla oli esimerkiksi kaapissa vain yhtä kaakaojauhetta. Muitakin muutoksia tein, mutta käytin kyllä kuppimittoja.

Näistä tuli aivan erinomaisia! En suosittele säilyttämään näitä kovin kauaa, koska koostumus hieman kuivahtaa. Luulen, että tämä johtuu siitä, että munat vatkataan sokerin kanssa, mikä tekee taikinasta hieman kakkutaikinamaista. Kelpasivat kotona ja työpaikalla ja taidan tehdä näitä lisää taas tällä viikolla. Toisena suunnitelmana on tehdä porkkanakakkua. Jää nähtäväksi ehdinkö toteuttaa molemmat. Lopuksi vielä ilmoitusasia. Oon päättänyt pitää ainakin hetken taukoa blogiin kirjoittamisessa. Tällä hetkellä muut haasteet ja kirjoittamisjutut vievät suurimman osan ajastani. Blogia on ollut mukava kirjoittaa ja miettiä keittiöpuuhia myös blogin kannalta. Kokkailu ja leipominen sekä uusien ja klassikkoreseptien kokeilu jatkuvat tietenkin samalla innolla ja intohimolla. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille ja herkullista loppuvuotta 2013!

Tahmeat suklaacookiet (n. 30 cookieta)

1 kuppi vehnäjauhoja
1/2 kuppi kaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1/2 tl espressojauhetta
100 g voita
300 g tummaa suklaata
1 tl vaniljasokeria
1 muna ja 1 keltuainen
1/2 kuppia sokeria
3/4 kuppia muscovadosokeria

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vuoraa kaksi peltiä leivinpaperilla. Sekoita jauhot, kaakaojauhe, espressojauhe, leivinjauhe ja suola kulhossa. Pilko suklaa. Sulata voi ja 100 g suklaasta. Sekoita joukkoon vanilja.

Vatkaa muna ja keltuainen sokerien kanssa vaahdoksi. Lisää suklaa-voiseos munasokerivaahtoon koko ajan sekoittaen. Lisää jauhot ja sekoita hieman. Sekoita joukkoon vielä loput suklaarouheesta varovasti nostellen.

Tee taikinasta kahta lusikkaa käyttäen palloja leivinpaperin päälle. Voit halutessasi hieman painaa cookieita litteämmiksi. Paista uunissa noin 13 minuuttia. Cookiet saavat jäädä keskeltä hieman pehmeiksi. Anna cookieiden jäähtyä hetki pellillä ja siirrä ne tämän jälkeen jäähtymään ritilälle. Säilytä suljetussa astiassa enintään viikko.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Nektariinimasariini eli mantelimassatäytteinen herkkupiirakka

Nektariinimasariini
Työkaveri kyseli pari viikkoa sitten, onko minulla hyvää omenapiirakan ohjetta. Sanoin, että mun lepparipiirakkaa on masariini. Mantelimassassa on jotain vastustamatonta ja aina Tanskassa käydessäni ostan sieltä erilaisia mantelimassa-suklaamakeisia. Tämän nektariinimasariinin ohjeen olen ottanut vuosia sitten Glorian ruoka ja viini -lehdestä. Sitä voi hyvin käyttää myös persikka-, omena-, luumu- tai vadelmapiirakan pohjana. Myös Leilalla on esimerkiksi Pala kakkua - ja paljon muuta -kirjassa eräänlainen masariinikakun muunnos juhlapiiraan nimellä. Leila laittaa piirakkatäytteeseen mantelimassan lisäksi maitorahkaa ja ranskankermaa. Suomalaisittain rahkan ja ranskankerman voisi korvata vaikka kermaviilillä tai turkkilaisella jogurtilla ja kokeilla minkälaista piirakkaa niin saisi aikaan. Tämän piirakan täytteen voi hyvin myös kaksinkertaistaa. Niin saa muhkeamman ja kakkumaisemman piirakan. Silloin paistoaikaa pitää tietenkin lisätä parillakymmenellä minuutilla.

Nektariinimasariini

125 g voita
3 rkl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
3 nektariinia
150 g mantelimassaa raastettuna
75 g huoneenlämpöistä voita
2 munaa
1 rkl vehnäjauhoja
(1 rkl mantelilikööriä)

Valmista pohja. Nypi voi, jauhot ja sokeri nopeasti sekaisin. Taputtele vuokaan (n. 22 cm) ja laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pistele pohja haarukalla ja esipaista noin 5 minuuttia. Valmista sillä aikaa masariinitäyte ja pilko nektariinit. Vatkaa voi ja mantelimassa vaahdoksi lisää munat yksitellen kunnolla vatkaten. Lisää jauhot ja likööri. Kumoa täyte esipaistetulle pohjalle ja asettele pilkotut nektariinit täytteeseen. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia ja laita päälle leivinpaperi ja jatka paistamista vielä noin 10 minuuttia. Jäähdytä ja irrota vuoka, jos piiras oli irtopohjavuoassa. Tarjoile tomusokerilla koristeltuna kermavaahdon ja hyvän mustan teen kanssa.

Nektariinimasariini