sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Vohveleita

Pinaatti-vuohenjuustovohvelit savulohella ja jogurttikastikkeella
Jos mulla olis vohveliraudan lisäksi jossain vakiona vohveliraudan pesijä, tekisin varmasti vohveleita joka viikko. Lätyt on ihania, mut vohveleissa on jotain hauskan epäsuomalaista. Ehkä se liittyy muistoihin Hollannista ja muualta Keski-Euroopasta, kun kaupunkien keskustoissa leijailee ihana vaniljaisten vohvelien ja kuuman vohvelin päällä tahmeaksi muuttuneen tomusokerin tuoksu. Vohvelitaikinassa on myös ehkä lättytaikinaa enemmän varaa muuntelulle. Tälläkin kertaa tehtiin sekä suolaisia että makeita vohveleita. Lisäsin suolaiseen taikinaan pinaattia keitettynä ja hienonnettuna sekä loput vuohenjuustopurkista. Taikinaan laitan aina maidon lisäksi myös vichy-vettä ja valkuaiset vatkaan erikseen. Rasvan määrää voi mun mielestä helposti säätää mieleisekseen. Joskus on ihana syödä oikein rapeita ja tiriseviä vohveleita, kun taas välillä höttöiset ja ilmavat vohvelit ovat parhaita. Tällä kertaa syötiin vohveleiden kanssa Nygrenin norjalaista savulohta, jogurttikastiketta ja sitruunaa. Juotiin seurana Lethiä, vaikka en tiedä, onko se täydellisin pari tällaisen kalan kanssa. Siinä on kyllä valkkari mun makuuni. Syötiin vohvelit neljältä ja vasta hampaat pestyäni mietin, että ehkä jotain ois vielä voinu haukata. Eli oivasti pitivät massun täynnä nää viislehtiset iltaan asti.

Vohvelitaikina

3 dl maitoa
1 dl vichyä
3,75 dl vehnäjauhoja (laitoin 1 dl täysjyvävehnää ja loput tavallista)
4 keltuaista
4 valkuaista
50 g voita ja 2 rkl hyvää öljyä
1/2 tl suolaa
(1,5 tl leivinjauhetta)
100 g hienonnettua kypsää pinaattia tai pakastettua hienonnettua pinaattia
2 rkl pehmeää vuohenjuustoa

Ketuaiset ja maito sekoitetaan. Jauhot sekoitetaan maito-munaseokseen. Annetaan turvota hetki. Sulatetaan voi ja vatkataan valkuaiset. Sekoitetaan joukkoon vichy sekä suola, rasva ja lisukkeet. Sekoitetaan tasaiseksi. Lisätään pieni määrä valkuaisvaahtoa ja sen jälkeen loput. Käännellään valkuaiset joukkoon varovasti. Paistetaan rasvatulla pannulla kauniin ruskeiksi ja nautitaan sopivilla lisukkeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti