sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Tapaksia 2: korianterimarinoidut herkkusienet


Mulla on jostain ihmeen syystä kertynyt kaappiin useampi paketti korianterinsiemeniä. Yhden purkin ostin viime vuonna Baskimaalta, mutta on erilaisia paketteja päässyt kertymään. Toukokuun Ravintolapäivänä tein marinoituja herkkusieniä Flamencoyhdistyksen tapasbaariin ja siihen parin kilon määrään sain käytettyä siemeniä muutaman kourallisen. Marinadi oli mielestäni ihan onnistunut. Ei mitenkään voimakas, mutta toisaalta pidän herkkusienistä mietoina ja suutuntumaltaan pehmeinä mutta ei missään nimessä lässähtäneinä. Tähänkin reseptiin tuli meidän keittiön perusmakuja: sitruunaa, valkosipulia ja lehtipersiljaa. Päätin sitten tehdä näitä tapaslounaalle. Yksinkertaista, hyvää ja helppoa.

Korianterimarinoidut herkkusienet

n. 300 g herkkusieniä
hyvä määrä lehtipersiljaa hienonnettuna (myös varret voi käyttää)
2 valkosipulinkynttä
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl korianterinsiemeniä hieman murskattuna
3 rkl extra virgin oliiviöljyä
mustapippuria rouhittuna
sormisuolaa

Pese herkkusienet ja pilko sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Hienonna kuorittu valkosipuli ja lehtipersilja. Murskaa korianterinsiemenet. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, myös suola ja mustapippuri. Purista sitruunanmehu sekaan ja lisää öljy. Annan maustua viileässä jonkun aikaa. Tarjoile tapasannoksina tai isolla tarjoiluvadilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti