lauantai 7. tammikuuta 2017

Blinipannari

Blinipannari, mätiä ja kylmäsavulohta

Blinit ovat ehdottomasti yksi mun keskitalven suosikkiherkuista. Ne myös sopivat hyvin tänne Savoon, kun ollaan itärajan tuntumassa. Mulla on ollut jo pidemmän aikaa mielessä, että pitäisi kokeilla blinipannaria, kun se tuntuu tulevan nyt taas monessa paikassa vastaan. Nyt loppiaisen tietämillä oli hyvä hetki testata. Vertailin netin reseptejä ja päädyin lopulta tällaiseen omaan muunnelmaan. Minusta olut kuuluu blineihin ja myös reilu määrä tattarijauhoja. Mielestäni muita jauhoja ei välttämättä tarvita ollenkaan, mutta laitoin tällä kertaa 1/4 täysjyvävehnäjauhoja. Hyvää tuli näinkin. Erottelin valkuaiset ja keltuaiset ja maitona oli rasvaton maito.

Parasta maun lisäksi blinipannarissa on, että säästyy paistettujen blinien käryltä ja paistamisen vaivalta. Pellillinen blinipannaria tuli nopeasti, helposti ja siististi. Lapsetkin tykkäsivät etenkin hunajalisukkeen kera. Meillä ei ollut tällä kertaa tarjolla ollenkaan smetanaa. Kermaviiliä levitin pannarin päälle yhden purkillisen, mutta puolitoista olisi tuonut runsautta täytteeseen. Lisukkeena oli myös suolakurkkuja, hunajaa, sitruunaa ja keitettyjä perunoita sekä salaattia. Muutama pala pannaria jäi vielä illalla valkkarilasin kanssa nautittavaksi. Pannari leikkaantui hyvin ja siitä saisikin helposti myös pieniä suupaloja vaikka juhlissa tarjottavaksi. Rasvaakaan tähän ei uponnut suuria määriä ja meidän mielestä maku oli kohdillaan tällaisessa kevyemmässäkin versiossa. Ja jos lisää voin makua kaipaa, niin sehän onnistuu helposti voin määrää lisäämällä. Varmasti tehdään tätä myös jatkossa!

Blinipannari, iso pellillinen

7 dl maitoa
25 g hiivaa
3 dl tattarijauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl olutta
3 kananmunaa eroteltuna ja valkuainen kovaksi vatkattuna
15 g sulatettua voita
3 rkl pullomargariinia/rypsiöljyä
1/2 tl suolaa

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon hiiva. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Peitä kulho ja anna taikinan odottaa pöydällä seuraavaan aamuun tai joitain tunteja, kunnes se kuplii kunnolla.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Lisää taikinaan olut, keltuaiset, voi, margariini ja suola. Sekoita tasaiseksi. Lopuksi kääntele joukkoon varovasti vatkattu valkuainen.

Kaada taikina syvälle uunipellille ja paista n. 35 minuuttia, jolloin pannari on pinnalta vaaleanruskea. Anna valmiin pannarin jäähtyä hetki. Tämän jälkeen koristele haluamillasi lisukkeilla kuten kylmäsavulohella, mädillä, ravunpyrstöillä, kermaviilillä tai smetanalla, hunajalla, tillillä, salottisipulilla ja suolakurkuilla.

Blinipannari ilman täytteitä

Blinipannari

Blinipannari täytteillä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti