keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Valentinuksen laku-sitruunapalat

Laku-sitruunapalat
Lauantaina olisi taas ystävänpäivä. Muualla maailmassa päivä on rakastavaisten juhla, ja perinteinen amerikkailaisten tv-sarjojen ja elokuvien tragedia taitaa olla, kun joku joutuu viettämään tämän tärkeän rakkauden juhlapäivän yksin. Siksi onkin varsin mainiota, että suomalaiset, kansa jota yleensä pidetään pidättyväisenä, jäykkänä ja siksi myös yksinäisenä, voi juhlia rakkautta myös ystävien kanssa. Kiintymys, rakkaus ja sitoutuminen ja taas toisaalta viha, mustasukkaisuus ja itsekkyys ovat lopulta samoja tunteita ihmissuhteesta riippumatta. Erot taitavat löytyä enemmän intensiteetin kuin itse tunneskaalan puolelta. Jokainen voi tietenkin päättää, mitä 14.2. itselle merkitsee: onko se ystävyyden, romanttisen rakkauden vai markkinatalouden huipentuman päivä. Pakko todeta tähän, että kaikki eivät aina osaa vetää päivää kovin tyylikkäästi. Eräs teiniaikojen poikaystäväni ilmeisesti totesi, että ystävänpäivä on oikein sopiva päivä jättää minut. Onneksi en lannistunut rakkausrintamalla pienestä takapakista huolimatta. Merestä löytyi muitakin kaloja.

Mutta sitten reseptiin. Tein syksyllä lakutiikerikakkua leipävuoassa. Se oli oikein hyvää ja paloja oli kiva leikata isosta loafista, mutta nyt ajattelin, että voisin kokeilla pellillisen tekemistä mokkapalojen tyyliin. Makuyhdistelmänä lakun kanssa on raikas sitruuna. Mielessä on ollut myös lakritsimoussekakun tekeminen. Siihen voisivat sopia vadelmat. Jään kehittelemään ajatusta. Tästä ohjeesta saa suhteellisen ohuita eli kohtuullisia paloja isolla uunipellillä paistettuna. Jos valitsee pienemmän vuoan, saa tietenkin paksumpia ja tuhdimpia paloja. Sitruuna ja lakritsi sopivat kyllä toisilleen erinomaisesti eli oivallinen pari ystävänpäivän kahville tai jälkiruualle.

Laku-sitruunapalat (pellillinen)

Pohja:

3 sitruunan raastettu kuori ja mehu
100 g voita tai margariinia sulatettuna
3 dl sokeria
4 munaa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl maustamatonta jogurttia tai creme fraichea
2 tl lakritsijauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

Kuorrute:

0,75 dl kuohukermaa
1/2 pussia Alku-lakritsia tai muuta toffeelakua
1 rkl voita

Kuumenna uuni 175 asteiseksi. Sulata rasva ja anna jäähtyä. Raasta hyvin pestyistä sitruunoista kuori ja purista mehu. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet mutta jätä tummat (kaakao ja lakritsi) sekoittamatta. Lisää taikinaan kuivat aineet, rasva, sitruunanmehu ja jogurtti ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Ota taikinasta 1/3 ja sekoita siihen kaakao ja lakritsijauhe. Sekoita vaaleaan taikinaan sitruunan kuori. Kaada taikinat raidoiksi leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja tee lusikalla "kuopautuksia", jotta tumma ja vaalea taikina sekoittuvat raidalliseksi. Paista n. 25 minuuttia uunin keskitasolla.

Anna pohjan jäähtyä ja tee kuorrute. Kuorruta joko koko piiras kerralla tai palat erikseen tarjolle asetettaessa. Laita kerma ja lakritsit kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Kun lakritsit ovat sulaneet kermaan ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä hetki. Sekoita kuorrutteeseen voi ja anna hieman jähmettyä, jotta kuorrute ei valu liikaa. Kuorruta palat ja koristele haluamallasi tavalla.

Lakritsi- ja sitruunakiekurat

Lakujauhetta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti