lauantai 30. syyskuuta 2017

Halloween-keksit: suklaata, mantelia ja karpaloa

Syksy onkin jo pitkällä ja huomenna alkaa vuoden viimeinen neljännes. Pyhäinpäivään on vielä kuukausi, mutta kauppoihin on jo ilmestynyt Halloween-krääsää ja olen nähnyt jopa joulusuklaita ja joulusukkiakin HM:llä. Lueskelin Yhteishyvä-lehden ruokaliitettä, jossa oli Halloween-teemaan liittyviä leivonnaisia. Sekopäiset suklaa-puolukkakeksit vaikuttivat ohjeena lupaavilta ja hauskoilta. Keksit vaativat myös pientä lapsille sopivaa askartelua. Muuntelin hieman ohjetta ja korvasin esim. tuoreet puolukat kuivatuilla karpaloilla, gluteenittomat jauhot täysjyvävehnäjauhoilla ja sokerin puoliksi valkoisella ja puoliksi muscovado-sokerilla. Vaihdoin myös maapähkinävoin mantelivoiksi vaihtelun vuoksi ja näytti purkki olevan lähellä parasta ennen -päiväänsä.

Lopputulos oli kaikkien mieleen. Leipominen oli helppoa ja koululaisesta koristelu oli mieluistaa puuhaa. Erityisesti tykkäsin vähemmän makeasta mausta, kun sokeria lisättiin vain 1/2 dl. En ole laskenut näille kuitumäärää, mutta varmasti ollaan ainakin lähellä runsaskuituista. Koostumus oli pehmeä ja makua tuli sopivasti mantelivoista, mantelijauheesta ja tummasta sokerista. Suklaa sppi hyvin kirpeitten ja makeitten karpaloiden kaveriksi. Lasten kommentti oli: "Tosi hyviä!" Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut lainkaan paistoaikaa ja paistolämpötila oli 180. Paistoaika löytyi täältä Yhteishyvä-lehden nettisivuilta. Keksejä tuli myös mukava määrä: me tehtiin 12 hyvän kokoista keksiä. Keksejä jäi vielä toisellekin päivälle, mutta ei kuitenkaan turhan monen päivän kestävään herkutteluun. Ehkä pyöräytetään uudet taas kuukauden päästä Halloweeniksi.

Valmiit Halloween-keksit



Sekopäiset Pyhäinpäivän suklaa-manteli-karpalokeksit n. 10-12 kpl

75g rasiamargariinia esim. sininen tai vihreä Keiju
1 dl manteli- tai maapähkinävoita
1/4 dl hienoa sokeria
1/4 dl muscovadosokeria
1 kananmuna
80 g mantelijauhetta
1 dl kaurahiutaleita
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
1 dl rouhittua tummaa suklaata
0,5 dl kuivattuja karpaloita

Koristeluun:

mantelilastuja
kuivattuja karpaloita
ranskanpastilleja

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita margariini ja mantelivoi sähkövatkaimella tasaiseksi. Lisää sokeri ja vatkaa se seokseen. Vatkaa sen jälkeen muna seokseen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi lusikalla. Lisää suklaa ja karpalot ja sekoita taikinaan. Tee taikinasta paksu pötkö ja leikkaa 10-12 osaan. Painele keksit pellille n. 1/2 cm paksuisiksi kekseiksi. Aseta hieman rikotuista ranskanpastilleista silmät ja mantelilastuista sekä karpaloista suut kekseille. Paista n. 8-10 minuuttia ja anna jäähtyä hetki.

Keksiainekset

Halloween-keksit valmiina uuniin