keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Lipstikka-poropasta


Lipstikka-poropasta

Tässäpä taas vähän lisää pastaa. Tein viikonloppubrunssille porosta levitettä, ja poroa jäi juuri pastaan sopiva määrä yli. Tämäkin on oivaa arjen pikaruokaa, vaikka ei ole kovin halpaa. Budjettitietoinen voi korvata poron jollain vähän halvemmalla savulihalla esim. lampaalla. Väriksi latoin keltaista paprikaa ja kermaisuus tuli ranskankermasta. Pari vuotta sitten Glorian Ruoka ja Viini -lehdessä oli kiva lipstikkapastan resepti. Sitä ollaan tehty pari kertaa vuodessa. Muistaakseni ohje oli yksinkertainen: lähinnä lipstikkaa, sipulia ja kermaa. Mielestäni lipstikka ja poro sopivat hyvin pareiksi toisilleen. Molemmat ovat voimakkaan makuisia ja maukkaita. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Lipstikka-poropasta

täysjyväpastaa
puolikat kesäsipuli
1 valkosipulinkynsi
pala keltaista tai punaista paprikaa
öljyä
nippu lipstikkaa
n. 70 g savuporoa tai muuta leikkelelihaa
1 dl ranskankermaa
mustapippuria
suolaa
parmesan-juustoa

Keitä pasta ja kuumenna öljy pannulla. Hienonna sipulit, paprika ja lipstikka sekä suikaloi poro. Kuullota kasviksia hetki ja lisää poro, lipstikka sekä ranskankerma. Kuumenna, mutta älä keitä. Mausta kastike. Kun pasta on keittynyt, kaada se lävikköön ja sekoita kastikkeeseen. Tee annokset ja raasta pinnalle juustoa.




tiistai 23. heinäkuuta 2013

Currylla maustettu katkarapupasta

Arkea ilostuttava katkispasta
Oman arjen alkamisen kunniaksi ajattelin, että voisin laittaa jatkossa leipomusten lisäksi tänne myös yksinkertaisia arkiruokia. Ainakin kahvipöytäkeskusteluja seuratessa on käynyt selväksi, että juuri arkiruuat ovat niitä, joihin monet kaipaavat uusia ideoita. Jospa meidän arkiruoka tarjoasi jollekin uusia ideoita kiireisiin syysiltoihin.

Tätä pastaa on meillä syöty erilaisilla muunnoksilla jo varmasti kymmenen vuotta. Reseptin pohjaidea on muistaakseni jostain Pirkka- tai Yhteishyvälehdestä. Sisältöä olen muuttanut aina sen mukaan, mitä kaapissa on sattunut olemaan. Tähän versioon laitoin katkisten lisäksi keltaista paprikaa, mutta yhtä hyvin sekaan käy kesäkurpitsa, punainen paprika, kirsikkatomaatit tai vaikka fenkoli. Ruoka tulee valmiiksi nopeasti ja saa varmasti kaikki syöjät hyvälle tuulelle. Yleensä minä tai mieheni päädytään vielä kaapimaan kattilanpohja vaalealla leipäpalalla. Kukapa niitä herkullisimpia valkosipulikermajämiä haluaisi pois heittää!

Katkarapupasta (2-3 ruokailijaa)

tagliatelle- tai pennepastaa tahi spagettia
1 rkl öljyä
1 keskikokoinen valkosipulinkynsi
1 rkl tomaattipyreetä
1 tl currymaustetta
(ripaus chilijauhetta)
1 dl pilkottuja vihanneksia esim. paprikaa
mustapippuria
suolaa
1 dl kermaa tai ranskankermaa
hieman pastankeitinvettä
100 g katkarapuja osittain sulatettuina
pinnalle ruohosipulisilppua

Ota katkaravut sulamaan. Laita pastavesi keittymään ja lisää pasta, kun vesi kiehuu. Hienonna valkosipuli ja pilko kasvikset. Lorauta öljy pannulle ja kuumenna. Lisää valkosipuli, tomaattipyre, curry ja kasvikset. Kuullota hetki. Lisää kerma ja mausteet ja anna hautua, kunnes pasta on kypsää. Voit lisätä hieman pastankeittovettä kastikkeeseen, jos kastike tuntuu liian paksulta. Valuta katkaravut ja lisää ne kastikkeeseen. Kiehauta nopeasti, mutta älä keitä. Poista kastike kuumalta levyltä. Lisää pasta kastikkeeseen, mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita. Tee annokset lautasille, koristele ruohosipulisilpulla ja tarjoa hyvän vaalean leivän kanssa.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kolmen kerroksen mutainen piirakka eli Mississippi Mud Pie


Mississippi Mud Pie
Meillä on menossa jonkinlaiset USA-teemapäivät: tänään oli iltaruuaksi perinteistä makaronia ja juustoa eli Mac and cheese -laatikkoa ja aamulla viimeistelin kuvassa näkyvän Mississippi Mud Pien. Mulla ei ole erityistä amerikkalaista keittokirjaa, mikä olisi kyllä ihan oiva lisä keittokirjahyllyyn. Ostin viime viikolla Clasulta kuppimitat helpottamaan ison meren takaisten reseptien kokeilua. Painomitat vielä laskin grammoiksi ja asteet celsiuksiksi. Ei nyt metrimitoista voi kokonaan luopua. Jotain eurooppalaisista juurista pitää säilyttää!

Keittiöunelmissa on ollut tehdä Mississippin mutakakkua jo jonkin aikaa. Taisi olla viime talvena tai edellisenä, kun jossain Veljesten keittiän jaksossa Pricen veljekset teki jotain versiota kakusta. Siitä asti se on välillä aina muistunut mieleen. Keväällä googlailin ohjeita ja tämä Baked exploration -kirjasta alun perin oleva resepti tuli useammallakin sivulla vastaan, esim. marthastewart.com. Pakko kyllä sanoa, että tämä on ehkä parasta kakkua, mitä olen koskaan tehnyt! Mikä ei tietenkään ihme ole, kun kakussa (tai piirakassa) on kolme erilaista suklaakerrosta ja vielä kermavaahtoa päällä. Ostin ihan espressojauhettakin tätä varten, että saisin autenttisen maun. Ja oijoi miten hyvää kakusta tuli. Tän innostamana pitää kokeilla jenkkiteemalla myös Red velvet -kakkua ja Key lime pieta ja etsiä myös muita klassikkoherkkuja. Kyllä amerikkalaiset osaavat superkakkujen teon. 

Tässä kakussa oli mun mielestä parasta, ettei se ole liian sokerista eikä toisaalta rasvaista, vaan juuri täydellistä. Ja kermavaahto on mielestä aivan must. Jos kermavaahto voi koskaan keventää mitään, niin tässä se juuri toimii siten ja antaa kakulle myös oivan neljännen kerroksen. Sen verran muokkasin reseptiä, että vähensin hieman espressojauhetta ja makua tuli mielestäni tarpeeksi. Suklaakakusta tuli sen verran iso, että puolitin vanukkaan määrän. Jos pitää enemmän vanukkaasta, niin silloin kannattaa tehdä vanukas kokonaan ja tehdä keskimmäisestä kakkutaikinasta vaikka 2/3. 

Nyt on kakusta syöty puolet. Luulen, että huomisille brunssivieraat tuhoavat lopun. Sitten pääsenkin hauduttelemaan seuraavaa kakku-unelmaa. Toivottavasti tällä hehkutuksella kaikki vakuuttuivat, että kakku on vaivan väärti.

Mississippi Mud Pie

Pohja

150 g dominokeksejä tai muita suklaisia täytekeksejä
80 g voita/margariinia

Suklaakakku

65 g voita/margariinia
170 g tummaa suklaata paloina
30 ml espressopikakahvijauhetta
1/4 kuppi vahvaa huoneenlämpöistä kahvia
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
6 huoneenlämpöistä munaa eroteltuina
1 1/2  kuppi vehnäjauhoja
1 kuppi sokeria

Suklaavanukas

1/2 kuppia sokeria
1/4 kuppi maissitärkkelystä
ripaus suolaa
2 munankeltuaista
1 1/4 kuppia maitoa
25 g voita kuutioina
1 tl vaniljasokeria
50 g tummaa suklaata

Kermavaahto 

2 dl vispikermaa
2 rkl sokeria

Vuoraa 26 cm vuoka leivinpaperilla. Kuumenna uuni noin 148 asteeseen. Hienonna monitoimikoneessa keksit ja lisää sulatettu voi tasaiseksi seokseksi. Painele seos vuoan pohjalle ja korkealle reunoille käyttäen lusikkaa. Laita pohja jäähtymään jääkaappiin 10 minuutiksi. Paista noin 8 minuuttia ja anna jäähtyä.

Tee suklaakakkutaikina. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata suklaa ja voi ja anna jäähtyä hetki. Sekoita keskenään espressojauhe, kahvi, suola ja vaniljasokeri. Vatkaa keltuaiset ja puoli kuppia sokeria vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi eli noin 5 minuuttia. Lisää suklaaseos ja vatkaa hetki. Kaavi taikina kulhon reunoilta ja pohjalta ja lisää kahviseos. Vatkaa hetki. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa valkuaisia ja lisää hiljalleen toinen puoli kuppia sokerista ja vatkaa kunnes vaahtoon muodostuu pehmeitä huippuja. Kääntele valkuaisvaahto vähitellen taikinaan sekoittamatta kuitenkaan liikaa. Kaada taikina pohjan päälle ja paista noin 35 minuuttia. Kakku saa jäädä hieman höllyväksi ja se hieman lässähtää jäähtyessään. Anna jäähtyä kokonaan ja laita kakku jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi tai yöksi.

Valmista suklaavanukas. Sekoita kattilassa sokeri, kaakaojauhe, maissitärkkelys ja suola. Vatkaa sekaan keltuaiset ja maito. Kuumenna seos kiehuvaksi keskilämmöllä samalla koko ajan vatkaten. Kun vanukas kiehuu, jatka vanukkaa sekoittamista ja anna keittyä vielä noin 30 sekunttia tai minuutin ajan. Vatkaa sekaan suklaa, voi ja vaniljasokeri. Siirrä vanukas kulhoon ja ripottele pinnalle sokeria sekä laita pinnalle muovikelmu kuoren muodostumisen ehkäisemiseksi. Anna jäähtyä ja jäähdytä vielä jääkaapissa ainakin kolme tuntia.

Kokoa kakku. Lisää vanukas kakun päälle ja jäähdytä vielä jääkaapissa noin puoli tuntia. Koristele kermavaahdolla.

Mississippi Mud Pie

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kaalisalaatti jogurttikastikkeella

Kaalisalaatti
Kesän kunniaksi pysyttelen yksinkertaisella linjalla. Katsotaan, jos viikonloppuna ehtisin palata pidemmäksi aikaa uunin ja kulhojen ääreen ja täräyttäisin tännekin jotain hieman vaativampaa. Otan pari viikkoa taukoa lomailusta, ja kulutan penkkiä taas työpaikalla. Hiljaista on, ja kahvitauot tulee varmasti vietettyä omalla työpisteellä ruokajuttuja selaillen... Luulenpa, että työviikko saa myös leipomisinnostuksen heräämään. Työkoneen näpyttelyn vastapainoksi kaipaan aina jotain konkreettisempaa käsillä tekemistä. Kotona pyöriessä puuhaa on aina niin paljon, että samanlaista leivontaintoa ei jostain syystä koskaan ilmaannu.

Taidettiin keväällä syödä jokunen varhaiskaali cole slaw -tyyppisissä salaateissa tai vihreän salaatin seassa. Käly kertoi joku viikko sitten itse innostuneensa varhaiskaalisalaatista. Ostin sitten meillekin mojovan kerän kaappiin. Sitä on nyt pureskeltu ainakin joka toisella aterialla. Jospa intoutuisin kaalilaatikonkin tekoon joku päivä, koska kaali on ehdottomasti parhaimmillaan nyt. Talvella maku ei ole niin pehmeä kuin näin keskellä kesää. Tätä kaalisalaattia taidettiin syödä meillä kesäruuan parina eli varhaisperunoiden, sillin, savukalan, salaatin ja sipulivoin kanssa. Kaalisalaatti maistuu myös hampurilaisten, hot dogien tai grilliruuan ohessa.

Kaalisalaatti jogurttikastikkeella

4 dl varhaiskaalia ohuina suikaleina
1 kesäsipuli varsineen suikaloituna
hieman valkosipulia
puolikas porkkanaa raastettuna
1/2 dl turkkijogurttia
loraus oliiviöljyä
loraus valkoviinietikkaa tai kunnon puristukset sitruunasta
1 tl dijonsinappia
mustapippuria
suolaa

Suikaloi ja raasta kasvikset ja laita ne kulhoon. Lisää kastikkeen ainekset ja sekoita tasaiseksi. Anna maustua hetki kylmässä ja tarjoile.


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Pinaattikeittoa ja kananmunia

Pinaattikeittoa kananmunalla ja saksanpähkinöillä
Pinaattikeitto on ollut meidän perheessä kaupan pakastealtaasta noukittavaa sorttia - helppoa ja nopeaa pikaruokaa. Pinaattikeittoa on keitelty niinä sairauslomapäivinä, kun ei jaksa sen kummemmin hellan ääressä aikaa viettää tai päivinä, joina on vain niin kiire, että ei ole ehtinyt edes kauppaan asti. En ole aiemmin tehnyt pinaattikeittoa itse, mutta oon aina ajatellut, ettei sen teko voi varmasti kovin vaikeaa, työlästä tai aikaa vievää olla. Oletukseni osuivat aivan oikeaan. Keitto keittyi noin 15 minuutissa, missä ajassa ehti kattaa pöydän ja pilkkoa hieman kasviksia leivän kyytipojaksi. Päädyin käyttämään kaupan pakastepinaattia, koska ajattelin, että pieni silppu uppoasi meidän pienelle neidolle isompia lehtiä paremmin. Kauniimman version saisi ehdottomasti isoja tuoreita lehtiä käyttämällä.

Tein talvella Vegestan-kirjasta sipulikeittoa, johon laitettiin kananmunaa. Munat laitettiin keittoon aivan lopuksi ja kypsennettiin keitossa. Mielestäni idea oli loistava, ja kypsensin myös pinaattikeiton munat keittoliemessä. Mielestäni kypsennystapa toimii ja lopputulos on paljon hauskempi, kuin munien keittäminen, jäähdyttäminen ja kuoriminen erillään. Kannattaa testata. Ehkä keittoa kannattaa hämmentää hetki voimakkaasti ennen munien lisäämistä, niin ne pysyvät paremmin koossa. Vaikka munat hieman hajosivat, keltuaisjuovat ja valkuaishaivenet eivät minua haitanneet.

Pinaattikeitto

1,5 rkl rypsiöljyä tai voita
2 rkl jauhoja
5 dl maitoa
hieman kesäsipulia pilkottuna
pussi hienonnettua pakastepinaattia tai tuoretta hetken keitettynä
ripaus muskottipähkinää
hieman valkopippuria
suolaa
pari lusikallista pehmeää vuohenjuustoa

Lisäksi
jokaiselle ruokailijalle oma kananmuna
pinnalle saksanpähkinöitä

Laita maito kattilaan lämpiämään. Laita öljy toiseen kattilaan, jossa aiot keittää keiton. Lämmitä öljyä ja lisää jauhot. Kypsennä jauhoja muutama minuutti ja anna niiden kuplia kunnolla, mutta älä ruskista, koska muuten myös keitosta tulee ruskeaa. Pilko kesäsipulia haluamasi määrä mausteeksi. Lisää sipuli jauhoihin ja anna kypsyä hetki. Kaada maito pikku hiljaa jauhojen päälle koko ajan kovasti vispilällä sekoittaen. Anna keiton keittyä hiljalleen noin 5 minuuttia. Lisää pinaatti ja mausteet ja anna keittyä vielä kunnes pinaatin palat ovat kokonaan sulaneet. Lisää vuohenjuusto ja suola. Tarkista maku ja annan keittyä vielä hetki, jos maku vaatii sitä.

Sekoita keittoa kovasti ja riko heti kananmunat yksitellen seokseen. Älä sekoita, vaan anna kanamunien kypsyä muutama minuutti keitossa. Kypsennysaika riippuu haluamastasi munien kypsyydestä. Kauho keittoa kulhoihin niin, että jokaiseen tulee yksi kananmuna. Murennat muutama saksanpähkinä pinnalle ja tarjoile hyvän leivän kanssa.




torstai 4. heinäkuuta 2013

Sitruuna-marsipaanipullaa

Sitruuna-marsipaanipullat
Ja taas pukkaa pullareseptiä. Oon tässä lomaillut muutaman viikon ja pitänyt hieman taukoa leipomisesta. Tänään autoin anoppia raparperipiirakan leipomisessa pilkkomalla raparperit, mut muuten oon pysytellyt hyvän matkan päässä sekä hellasta että uunista. Pieni tauko on kieltämättä ihan virkistävää. Mut laitanpa tänne silti vähän lisää viime kevään tuotoksia, sillä aikaa kun uudet ideat muhivat seuraavien viikkojen toteutusta varten.

Keväällä tein lemon curd -tahnaa britakakkua varten ja marsipaania tarvitsin puolestaan synttärikakun koristeeksi. Molempia jäi yli ja päätin sitten kokeilla sitruunapullan tekoa. Sitruuna ja pulla eivät taida olla niitä tavallisimpia yhdistelmiä Suomessa, mutta kannatti kokeilla. Näillä aineksilla tuli raikasta ja todella makeaa pullaa. Mielestäni erilaiset kakut toimivat pullaa paremmin teen kanssa, mutta tätä pullaa nautin mielelläni myös teen parina. 

Sitruuna-marsipaanipulla (n. 20 pullaa)

3 dl maitoa
2 tl kardemummaa
30g hiivaa
1 1/2 dl soketia
ripaus suolaa
100g pehmeää voita
1 muna
n. 8 dl vehnäjauhoja

Täytteeseen:

1/2 pakettia keltaista tai valkoista marsipaania
1/2 dl lemon curd -tahnaa

Vatkattu muna voiteluun
Mantelilastuja koristeeksi

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi kattilassa kardemumman kanssa. Murenna kulhoon hiiva ja lisää maito. Lisää sekoittaen sokeri, voi ja kananmuna. Lisää jauhot vähän kerrallaan koko ajan vaivaten ja vaivaa taikinaa 10 minuuttia. Lisää suola ja vaivaa vielä 5 minuuttia, kunnes taikina on kimmoisaa. Kohota taikina kaksinkertaiseksi noin 45 minuuttia.

Raasta marsipaani tai kauli se pitkulaiseksi levyksi. Kumoa taikina pöydälle ja muotoile se isoksi palloksi. Anna taikinan vetäytyä hetki, jotta sitä on helpompi kaulita. Kauli taikina noin sentin paksuiseksi levyksi. Levitä sitruunatahna lusikalla pullalevyn pinnalle. Levittele raastettu tai kaulittu marsipaani tahnan päälle. Rullaa levy tiukahkoksi rullaksi ja leikkaa siitä noin 20 palaa. Laita paperivuoat muffinssivuokiin tai käytä jämäkämpiä briossivuokia ja levitä ne pellille. Laita pullapalat vuokkin ja anna kohota liinan alla huoneenlämmössä kaksinkertaiseksi eli noin tunnin ajan.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele pullat kananmunalla ja koristele pinta mantelilastuilla. Paista pullia uunin keskitasossa noin 10-15 minuuttia kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita.

Sitruuna-marsipaanipullat